eli Turkuun ja aika päivitellä kesän kalareissut blogille. Kalassa tuli käytyä harva se päivä, joten kalajuttujakin olisi kerrottavana:) Tässäpä kuvia aika järjestyksessä ja hieman tarinaakin.
RAAHE
Pienemmälläkin potskilla pääsee:)
Tällä "kalareissulla" uistimet eivat edes kastuneet, mutta pannukahvi ja nuotiolla käristetyt ruuat maistuivat.
Ensimmäinen perholla pyydystetty kala n.10 vuoteen minulle.
PUDASJÄRVI
Jounin kanssa käytiin yhden yön reissu Puhosjärven mökillä kalastelemassa ja saunomassa.
"Pikaverkolla" parissa tunnissa pyydetyt ahvenet.
LAPPI
Kesän ehdottomasti odotetuin kalareissu kohdistui heinäkuun puolivälissä Lappiin Jarin kanssa. Jari on ehtinytkin kirjoittaa erinomaisen raportin reissusta blogilleen, joten sieltä kannattaa käydä lukemassa lisää suuresta kalastusreissusta:) Alla muutama kuva lisää reissusta.
Norjan Skogenvarressa oli aika muikeat maisemat.
Piti toinenkin kuva ottaa kun oli se niin komiaa!
Miltei tyven järvi.
Ei tästä enää juuri puitteet parane kalastukselle.
Kun vielä järvessä uiskenteli suuria harjuksiakin, niin kalareissu venyi aamuun asti. Kuvan kala 46cm ja 800g.
Jäämeren rannalla pilvet roikkuivat suhteellisen alhaalla.
Tenojokeen laskeva Piesjoki.
Piesjoen asukki.
Alaköngäs oli vaikuttavimpia paikkoja, mitä Tenojoella nähtiin.
Nyt ei kyllä muista, jos aurinko oli nousemassa tai laskemassa:)
RAAHE
Sami voitti kovassa tuulessa käydyn tekoaltaan kalakisan molemmat sarjat: Suurin kala 1,76kg ja kaloja yhteensä muistaakseni viisi.
Kello herätti seuraavana aamuna 04:40 pyytämään harjusta Pyhäjoelle. Jari ja 1,5kg kirjolohi Myllykosken alapuolelta.
Tässä minun taidonnäyte:D Tuolla pupalla on nyt sitten saatu harjusta, tammukkaa ja kolme särkeä.
Riukkareilla kahlailu koskessa sai riittää ja ahvenien pyynti alkaa.

Kommentit