Pepen Busteri taidettiin laskea tänä vuonna ennätysaikaisin vesille, kun piti päästä jo hieman väljemmille vesille kalalle. Mukana oli Pepen lisäksi Make, Jaska ja meikäläinen. Ilma oli aurinkoinen ja lämmintä mahtoi olla ainakin viisitoista astetta. Moottorin käyntiin saaminen ei ollut tällä kertaa ihan helppoa, kun vikaa ei heti paikallistettu ilman jännitemittaria. Onneksi Pepe rappasi vielä kertaalleen akunkengät ja moottori pörähti käyntiin. No sitten päästiin kalastelemaan ja käytiin muutamia lahtia pommittamassa(Maken 116 grammaisella jerkillä:)) hieman etäänpänä, mutta nykyäkään ei tullut. Palailtiin sitten tutuille paikoille Pepen mökin läheisyyteen ja saatiin yhteensä viisi haukea, joista neljä samasta lahdesta. Painavin oli 2,6 kiloa, joka olikin toistaiseksi suurin hauki mulle tälle keväälle. Osa hauista oli jo kutenut, osa kutematta ja muutama hauki nähtiin kutupuuhissakin.
Make lukee manuaalia ja antaa Pepelle vinkkejä;)
Kolme mukaan kelpuutettua haukea. Keskimmäinen 2,6kg ja laidoilla hieman pienempiä.
Reilu kuusi kiloa haukea muuttui kahdeksi kiloksi fileitä, ei mitään maailman tarkointa fileoimista rannalla.

Kommentit